Työ on yliarvostettua

Kokkola-lehti
Ajak Majok pitää puhetta

Vähemmistöstressiä potevana minulla ei ole koskaan ollut sitä etuoikeutta olla tekemättä töitä. Jos olet musta ja työtön, sinut leimataan heti. Tämä on paradoksaalista, sillä vaikka olen vasta parikymppinen, näen jatkuvasti työpahoinvointia, stressiä ja mielenterveysongelmia arjessani. Työn murros on täällä, eikä se ole vain hurlumhei ruusuja ja sateenkaaria kaikille.

Työ- ja elinkeinöministeriö julkaisi viime vuoden lopulla Tekoälyajan työ -raportin, jonka mukaan vuoteen 2030 mennessä robotit tulee korvaamaan jopa 375 000 suomalaisen työt. Tätä kehitystä kutsutaan teknologiseksi työttömyydeksi. Tämä johtaa siihen, että miljoona suomalaista tulee tarvitsemaan uudelleenkoulutusta 10 vuoden sisällä. Uskon yhä, että suomalainen koulutusjärjestelmä on maailman kärkijoukkoa, mutta on silti holtitonta vajota poliittiseen dementtiaan puhuttaessa koulutuksen tason kehityksestä.

Niin Stubbin ja Kataisen, kuin Sipilänkin hallitus aloittivat kautensa koulutuslupauksilla, joita he ovat sittemmin systemaattisesti repineet tuhannen palasiksi. 8 vuoden aikana “koulutuksesta ei leikata” muuttui: koulutuksesta amputoidaan 1,5 miljardin edestä. Tässä ajassa oikeisto-keskusta vetoiset hallitusten leikkaukset ovat onnistuneet luomaan ankaran korkeakoulutetun aivovuodon ja valmistaneet tuhansia amkilaisia ja amislaisia työttömyyteen. Samalla on sahattu sitä oksaa, jolla maan työllisyyden tulevaisuus makaa.

Samaan aikaan kun keinoäly muuttaa työnteon tapaa – tai toisin sanoen vähentää työntekoa huomattavasti, vaikuttavat myös muut seikat työelämän murrokseen. Määräaikaiset sopimukset, osa-aikaduunit, itsensätyöllistäminen, kevytyrittäjyys, pakkoyrittäjyys ja projektiluontoiset työt yleistyvät. Alustatalous, kuten ruokalähettipalvelut, tuo työmarkkinoille käsittämätöntä epäoikeudenmukaisuutta. Työntekijöiltä vaaditaan työsopimuksen mukaisia suorituksia antamatta työntekijöille kuuluvia oikeuksia, kuten työterveydenhuoltoa ja lakisääteisiä taukoja.

Mitä sitten voimme tehdä kun perusduunarit ja työelämään vasta astuvat löytävätkin itsensä tilanteessa, jossa työnteolla ei tule toimeen? No, ihmiskunnan pitkäaikaisiin utopioihin kuuluu yhteiskuntamalli, jossa työnteko on irrotettu toimeentulosta. Jo suomalaista hyvinvointivaltioita rakentaessa sotien jälkeiset suomalaiset ajattelivat, että 2000-luvun alussa ihmiset olisivat vapautettuja työnteosta elämän välttämättömyyksien vaihdantana. Olemme tällä hetkellä globaalisti ja paikallisesti tilanteessa, jossa äärimmäistä vaurautta ei ole koskaan ollut näin paljon. Toiseksi työelämän murros tulee pakottamaan valtiot ottamaan suurempaa ja sosiaalisesti oikeudenmukaisempaa roolia ihmisten toimeentulosta. Kolmanneksi koko luomakunnan elinehtoa uhkaava ilmastokriisi pakottaa kääntämään jatkuvan kasvun jyrkäkkään laskuun.

Lyhyempi työpäivä ja työviikko, vastikkeetonta rahaa kaikille, ja porkkanaa kepin sijasta. Joku voisi pitää ajatusta hulluna. Toiset tietävät, että pystymme parempaan.