Seksuaalirikollisuutta ei ehkäistä ksenofobialla - muukalaisvihalla

Ajak Majok seisoo sinistä seinää vasten ja katsoo kameraan

Oulu on mun lapsuudenkoti. Peruskoulua tuli käytyä yhdeksän vuoden aikana kahdessa eri koulussa keskustan sydämessä, jossa molemmissa oppilaita oli kaikista maailman kolkista. Monella oli varhaisteineissä kova kiire kasvaa aikuisiksi, ja seksi oli kiinnostava kielletty tabu jonka kanssa flirttailu oli tie aikuisuuteen. Päihteet pelas samaa roolia, ja jotta molempien kanssa sai olla tekemisissä piti olla myös tekemisissä täysi-ikäisten kanssa. Milloin minäkin viikonloppuna joku ajokortin ja auton omistava hakija (viittaa ihmiseen joka ostaa alaikäisille päihteitä yleensä rahasta) oli meidän seiska, kasi ja ysiluokkalaisten seurassa. Asiasta ei pidetty isoa älämölöä, mutta nämä samat hakijat sattuivat aina seurustelemaan jonkun kaveriporukassa olevan tytön kanssa. Suurempia selittelemättä välillä pohdittiin sitä, että miten voi kieltäytyä seksistä ilman että poikakaveri jättää. Missä menee raja painostamisen ja seksuaalisen väkivallan välillä, ja että miten voi selittää raskauden teini-ikäisenä kun kumppani ei elä murrosikävuosia vaan ajaa bemaria.

Peruskoulun jälkeen olen kouluttautunut ylioppilaaksi, sekä valmistunut vaatetusalan ammattilaiseksi toisessa maakunnassa. Kuusitoista ja seitsemäntoista kesäisinä raja alaikäisten ja täysi-ikäisten välillä hälveni lähes olemattomiin. Ei ollut ollenkaan poikkeuksellista, että alaikäiset amis ja lukiolaiset seurustelivat täysi-ikäisten kumppaneiden kanssa. Kaikkina kouluvuosina kun seksi ja seksuaalisuus tuli yhä olennaisemmaksi, niin lukuisilla tunneilla taottiin päähän miten lisääntyminen tapahtuu. Kertaakaan koko 14-vuoden kouluvuosieni aikana ei kuitenkaan yhtä perusteellisesti käsitelty seksuaalista itsemääräämisoikeutta, ja oikeutta sanaan ei. Jos sattui ilmoittamaan, että (yleensä pojat) heittää kuminpalasia miehustaan tai muutoin rikkoo seksuaalisen koskemattomuuden rajoja, niin sai mediassa hiljattain huomiota herättäneen rehtorin ajatusten kaltaisia vastauksia. Kuitenkin harvoin istuttiin terveystiedon tai biologian tunnilla jossa jakamatonta oikeutta koskemattomuuteen korostettiin sukupuolittuneita pukeutumissääntöjä vahvemmin.

Viime aikoina Oulun ja Helsingin seksuaalirikokset ovat herättäneet raivoa tekijöitä, ja huolta uhreja kohtaan. Nämä tunteet ovat paikallaan ja niille tulee antaa tilaa. Poliittisten päättäjien, ja poliittisiksi päättäjiksi pyrkivien tehtävä on kuitenkin yhteiskunnallisten ongelmien ratkominen – ei niiden ruokkiminen. Sukupuolittuneen väkivallan, ja etenkin seksuaalisen väkivallan tiedetään ja on tiedetty olevan piilorikollisuutta jolloin sen kytkeminen on erittäin haastavaa. Suuri osa raiskausrikoksista ja niiden yrittämisistä jää poliisilta piiloon, ja niistä jotka poliisin tietoon tulevat vain vajaa puolet saadaan selvitettyä. Kriminologian ja oikeuspoliittisen instituutin mukaan noin kolmasosa tuomioistuinkäsittelyyn saakka edenneistä raiskausrikoksista ovat kumppanin tekemiä. Noin kuudessosassa tekijä ja uhri ovat toisilleen tuntemattomia, ja lopuissa osapuolet tuntevat toisensa. Näissä viimeaikaisissa vakavasti tuomittavissa teoissa on korostettu epäiltyjen ulkomaalaistaustaisuutta. Ratkaisuja miettiessä on myös tärkeää pitää mielessä, että Sisäministeriön turvallisuus ja yhdenvertaisuus selvityksen mukaan maahanmuuttajataustaisten naisten riski joutua raiskauksen uhriksi on lähes kaksinkertainen valtaväestöön verrattuna.

Tilastojen lisäksi tiedämme, että vaikka #metoo ravistutti maailmaa viime vuonna niin yhteiskunnassamme vallitsee häpeän kulttuuri. Häpeän kulttuuri jossa tytöille, naisille ja naisoletetuille korostetaan miten ja missä liikkua, puhua, meikata ja olla olemassa jotta “häpeällisiä asioita” ei tapahtuisi. Samalla meillä vallitsee myrkyllisten käyttäytymismallien opettamisen kulttuuri, kutsutaan sitä patriarkaatiksi, jossa pojat pääsevät poikuudestaan eroon vasta seksuaalisen kanssakäymisen kautta. Jossa seksuaaliseen väkivaltaan – kuten pyllylle läpsimiseen jopa kannustetaan, koska “rakkaudesta se hevonenkin potkii“.

Turvallisempaa tulevaisuutta rakennetaan panostamalla huomattavasti seksuaalikasvatukseen kaikkialla, niin kotouttamisprosessa kuin kouluissa. Paras tapa ehkäistä ihmisten päätymistä rikollisiksi on ottaa heidät visusti yhteiskuntaan mukaan, jolloin yhteiskunnan normien rikkomisen kynnys nousee huomattavasti. Tämä tarkoittaa laadukasta koulutusta, kotouttamispolitiikkaa, perhepolitiikkaa ja työllisyyspolitiikkaa. Jälkikäden ratkaisuja ovat raiskausrikoslainsäädännön muuttaminen suostumusperustaiseksi ja itsemääräämisoikeutta kunniottavaksi. Seksuaalisen väkivallan uhreille riittävien terveys-, sekä mielenterveyspalveluiden takaaminen. Nuorten lähelle tulee saattaa lisää kuraattoreita, terveydenhuoltajia ja koulupsykologeja. Turvakotipaikkojen ja seksuaalisen väkivallan uhrikeskusten määrää on lisättävä. Ja yleinen ilmapiiri jossa seksuaalirikosten uhreja syyllistetään, vähätellään, tai tässä tapauksessa nähdään hätäkokouksen aiheen vasta sitten kuin tekijöihin voi kohdistaa ksenophobiaa, ei ole kestävä pohja rauhanomaisen oikeusvaltion ylläpitämiselle. Me pystymme parempaan, joten tehdään parempaa.